tiistai 29. syyskuuta 2009

Tarinan taustaksi



Shanghai-Corner on hiljattain avattu kiinalainen verkkokakauppa. Tämän blogin on määrä esitellä kauppamme arkea Shanghaissa. Aluksi lienee kuitenkin hyvä käydä läpi kauppamme perustamishistoriaa.

Kauppamme tarina alkoi seuraavasti:
Kevättalvella 2009 kokenut Kiinan matkaaja ja kiinalaisen tytön kanssa seurusteleva Ville päätti alkaa selvittää kiinalaisten ystäviensä kanssa mahdollisuutta alkaa myydä internetin kautta vähittäistavaroita Kiinasta ulkomaille. Kaikkien tiedossa oli selvä hintaero, joka vallitsee maailman tehdaskeskittymäksi nousseen Kiinan sekä länsimaiden välillä. Alun perin tarkoitus oli keskittyä myynnissä lähinnä vaatteisiin sekä pienelektroniikkaan. Näitä molempia tuotetaan Kiinassa suuria määriä ja hinnat ovat edullisia.

Mukaan saatiin Suomesta vahvistukseksi Villen kaverit tradenomiopiskelija Kari (tuleva kirjanpitäjämme) sekä tuore insinööri Juha. Näiden toverusten myötä bisnes alkoi saada uusia innovaatioita. Tuotevalikoime ei tulisikaan jäämään vain ja ainoastaan vaatteiden ja elektroniikkasälän varaan. Pojat keksivät ottaa myyntiin ainakin sulkapallovälineitä, Kiinan armeijan tavaroita sekä erilaisia lautapelejä. Lisäksi Ville tahtoi kokeilla cosplay asujen kauppaa. Vastaavia kauppoja kun ei lyhyellä tutkailulla monia löytynyt.

Homma lähti liikkeelle hitaasti. Kaikkien tuotteiden lisääminen verkkosivuille ja kaikesta huolehtiminen tuntui välillä jopa ylivoimaiselta vaivalta. Tuntui, ettei homma etene tarpeeksi sujuvasti ja pariin otteeseen projekti koki viikon parin taukojakin. Projektin uhkaavan hiipumisen pysäyttämiseksi keksittiin, ettei kaikkea suinkaan tarvitse tehdä omin neuvoin. Oli kesä ja Kiinassa useat opiskelijat vailla hyvää kesätyöpaikkaa. Siksipä Shanghai-Cornerille tulikin mahdolliseksi hankkia ensimmäinen palkkatyöläinen tiimiinsä. Hurjan työmoraalin ja ammattimaiset kuvankäsittelytaidot omaava shanghailainen yliopisto-opiskelija Xiao teki viikon aikana hurjaa työtä ja kaupan tuotevalikoima alkoi olla kasassa heinäkuun lopulla 2009. Lisäksi vielä sivuston hiomiseen värvättiin kiinalainen it-yritys, jonka avulla homma saatiin lopulta kasaan elokuun lopulla 2009.

Oli aika miettiä mainoskampanjaa. Tässä vaiheessa taivaan lahjaksi osoittautui Audi-pomo Ekso Kiesi. Shanghai-Corner päätti heittäytyä ajankohtaiseksi ja painattaa sarjan Audi-mies -paitoja:

http://www.shanghai-corner.com/product_info.php?cPath=141&products_id=643

Paitojen avulla sivut saivat pienimuotoista julkisuutta internetissä ja kauppamme sai ensimmäisiä tilauksiaankin sisään. Kiitoksia siis kaikille asiakkaillemme! :)

Terveisiä Shanghaista koti-Suomeen toivovat Ville, Juha sekä Kari!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti