Kiinalainen syksy on tullut puoliväliinsä ja sen kunniaksi herkuttelimme perinteisillä kuukakuilla. Täytyy kyllä sanoa, etteivät ne mitään suurempaa makuelämystä tarjonneet. Hintakin oli kohtalaisen kallis johtuen kiinalaisittain kalliista valmistusmateriaaleista (muun muassa kananmunat ovat kiinassa paikalliseen hintatasoon nähdän melko kalliita.)
Kauppakin on käynyt taas jonkin verran. Tällä hetkellä pyrimme saamaan Paypalin nopeasti kuntoon sivuillamme. Olemme näet saaneet tietyn bisneskontaktin Australiaan ja sieltä tahtoisivat maksaa Paypalilla.
Vaateosasto sai täydennystä uusista farkuista. Syksyn pimetessä talvikin on yhä ajankohtaisempi. Tarkoitus olisikin julkistaa Shanghai-Cornerin talven vaatemallisto piakkoin. Rinnalle voisi ehkäpä australialaisia ajatellen toki ottaa myös kesämalliston. Siellä kun kevät on päivä päivältä pidemmällä.
Loppuun vielä kiinalaisten kuukakkujen resepti uteliaille:
Kuukakut(noin 24 kpl)
Täytteeseen tarvitset:
450 grammaa azukipapuja (punapapuja)
2 dl öljyä
2 dl sokeria
Taikinaan tarvitset:
1.8 kg vehnäjauhoja
225 grammaa maitojauhetta
3 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
3 munaa
7,5 dl sokeria
225 grammaa voita, sulatettuna ja jäähtyneenä
1 munankeltuainen kevyesti vispattuna voiteluun
Täyte:
Aloita liottamalla papuja noin kaksi tuntia ja kaada sitten liotusvesi pois. Laita pavut kattilaan ja peitä kokonaan vedellä. Keitä miedolla lämmöllä 1 – 1,5 tuntia kunnes pavut pehmenevät ja kuoret alkavat irrota. Huuhtele pavut, poista irronneet kuoret ja laita pavut sen jälkeen vielä sideharsoon ja puristele liika vesi pois. Laita papumassa uudestaan kattilaan, lisää öljy ja sokeri ja keitä koko ajan sekoittaen kunnes lähes kaikki neste on haihtunut. Laita seos jäähtymään.
Taikina:
sekoita jauhot, maitojauhe, leivinjauhe ja suola kulhossa. Vatkaa munat toisessa kulhossa ilmaviksi ja kuohkeiksi. Lisää munavaahtoon sokeri ja vatkaa voimakkaasti (mielellään sähkövatkaimella). ...ja sitten kopautetaan kakku ulos muotista. (Kuva: China News Sevice) Lisää munavaahtoon jäähtynyt voisula kevyesti sekoittaen. Lisää lopuksi jauhoseos. Vaivaa taikinaa kevyesti kunnes se on tasaista.
Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele pitkiksi pötköiksi, ja jaa kumpikin sitten 12 osaan.
Muotoile taikinapalat pyöreiksi palloiksi ja kauli niistä sitten noin yhden senttimetrin paksuisia pyöreitä levyjä. Laita taikinakuoren keskelle noin ruokalusikallinen paputahnaa ja ummista taikinalevyn reunat niin että täyte jää kokonaa sisään.
Jauhota kuukakkumuotti kevyesti ja paina sitten taikinapallo sen sisään niin että pohja jää tasaiseksi. Kopauta muottia kevyesti niin että kakku irtoaa. Aseta kuukakku voidellulle uunipellille tai leivinpaperin päälle. Voitele munankeltuaisella.
Paista kuukakkuja 200 asteessa noin 30 minuuttia kunnes ne saavat kullankeltaisen värin. Nosta jäähtymään.
Huom: jos kaapistasi ei löydy perinteistä koristeellista kuukakkumuottia, niin mikä tahansa noin jääkiekon kokoinen purkki tai pikkumuotti soveltuu kakkujen muotoiluun!
reseptin lähde: Radio86.fi
http://www.radio86.fi/kaikkea-kiinasta/kulttuuri-viihde/11622/kuukakku-kuuluu-keskisyksyn-juhlaan
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"...ja sitten kopautetaan kakku ulos muotista--.." Reseptiin on jäänyt alkuperäisen tekstin kuvateksti.
VastaaPoistaOnko verkkokauppanne kuollut? Domain ei enää toimi.
VastaaPoista